Lautta, jolla matkasimme, oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta pysyi kuitenkin pinnalla koko reissun ajan. Matkan varrella pääsimme jo vilaukselta kurkistamaan paria satamaa ja kylää, jonne myöhemmin olis tarkoitus rantautua. Käytiinpä siinä pyörähtämässä myös mm. Arki-saarella, jonka asukasluku on peräti 50.
Tässä muutamia fotoja laivamatkalta:
Nissos Kalymnos
Patmoksen satamasta kyytiin vääntäytyi lauma kreikkalaisia teinejä, jotka sitten innostuivat laittamaan soitoksi ja tanssiksi. Kuvitelkaa Zorbasta tai mitälie soimaan taustalle.
Soittoa, laulua ja tanssia jatkuikin sitten reippaasti kolmatta tuntia, aina Lerokselle saakka. Alkoi kieltämättä pursuta jo korvista loppuvaiheessa :)
Leroksella heitettiin äkkiä liiat kamat huoneeseen ja painuttiin satamaan etsimään ravintelia, nälkä oli kova. Päädyttiin rannan reunimmaiseen tavernaan, jossa oli mahdollisuus istuskella ihan veden ääressä. Paikan nimestä ei ole mitään hajua, koska se oli kirjoitettu ainoastaan kreikaksi. Pulju olikin täynnä kreikkalaisia, ulkomaisia turisteja ei näkynyt käytännössä ollenkaan, joten oletettiin paikan olevan kelvollinen. Lyhyesti sanottuna oli kyllä yksi parhaista aterioista pitkiin aikoihin, ehkäpä yksi parhaista koskaan. Eipä tästä kannata enempää jaaritella, kuvat kertokoon loput. Lasku alkupaloista, pääruoista, oluesta, puolesta litrasta viiniä, ouzosta ja jälkkärimeloneista oli vähän päälle 30 e, erittäin etullista meikäläisiin standardeihin nähden siis.
Illallishommien jälkeen kello olikin jo lähempänä puoltayötä, mutta päätettiin vielä istahtaa tähän langattomalla nettiyhteydellä varustetulle kahvilan terassille jakamaan päivän tapahtumat teillekin. Viereisessä tavernassa on isot bileet, zorbas (tai mikälie :)) soi taas ja äsken taivaalle paukahti pikku ilotulituskin. Lähdemme tästä kipuamaan takaisin Vangeliksen studioille, jossa meitä ilahduttaa tämä isäntäväen adoptoima pikku kisu:
Hyvät yötpä siis ja huomiseen.
T & L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti