keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Fabulous Fourni

Matkamme on jatkunut toiseksi viimeiselle etapille, eli Samoksen ja Ikarian kyljessä olevalle pienelle Fournille. Tänne tulo olikin sitten varsin mielenkiintoinen kokemus. Samos Spirit -laiva keikkui ja kallisteli kovassa tuulessa (se oli kyllä jo myrsky) ihan kauheesti. Istuttiin koko matka kannella. Kaikki ei tajunneet tehdä samaa ja sisältä kuuluikin aina välillä mielenkiintoisia ääniä kun merisairaus iski sisätiloissa kököttelijöihin. Minä varustauduin jo pahimpaan ja laitoin molempien passit kaulapussiin, ihan siltä varalta, jos olisimme molskahtaneet jorpakkoon niin ois ainakin jo...

MITÄS HLEVETTIÄ?!? Nettikahvilan kajareista pärähti juuri soimaan M.A. Nummista. Hehheh!

Niin, eli jos siis olisimme löytäneet itsemme merestä, niin olisi ainakin ollut passit tallessa.

Samos Spirit ja taakse jäävä Samoksen kaupunki:



Rantauduttiin siis viimein viiden tunnin höykytyksen jälkeen Fournille ja majoituttiin ihan sataman tuntumaan komeasti "Bilios Resortiksi" nimettyyn yhdeksän huoneen "kompleksiin", josta saimme pienen ja hyvin yksinkertaisen, mutta mukavan huoneen. Sänky on kyllä Tonille noin metrin liian lyhyt. :-) Satamasta huoneeseen meidät saatteli talon emäntä, joka ei puhunut sanan sanaa englantia, mutta iloisesti ja innokkaasti kyllä puhui meille kreikkaa. Ei tajuttu mitään. Sanaakaan. Yritettiin esim. kysyä, että missäs vaiheessa me tää huone maksetaan ja kenelle, mutta vastaus tuli kreikaksi. Ollaan siis huomenaamulla lähdössä klo 7.30 laivalla takaisin Samokselle, eikä hajuakaan, miten maksupuoli hoidetaan. No, kai me jätetään 90 euroa näistä kahdesta yöstä sitten tyynylle tai jotain...

Muutama näkymä huoneesta ja huoneen ulkopuolella olevalta toiselta terassilta:


Ja autenttinen kreikkalainen pappa!

Samos Spirit jäi satamaan odottamaan seuraavan aamun lähtöä:

Kun illalla ottaa hilpeenä khaljaa...

...niin aamulla makaa kalpeena hiljaa. Tai no, pääsihän tuo aamiaispöytään asti. Eikä oikeesti ees ottanu ku pari kaljaa. Väsy kai vaan:


Vuokrattiin vaihteeksi skootteri kun mietittiin, että sen verran tuskainen oli merimatka tänne ollut, ettei voida viettää tätä ainoaa Fourni-päivää kylän rannassa löhöten. Lähdettiin siis ajelemaan, ensin Fournin kylästä etelään, josta bongattiinkin pari potentiaalista rantaa, joihin päätettiin palata myöhemmin päivällä. Sitten hurautettiin n. 16 km kylästä pohjoiseen saaren ainoaan toiseen kylään, Hrisomiliaan. Sinne vei vielä muutama vuosi sitten pelkkä hiekkatie, mutta nyt tie oli hienosti asfaltoitu.

Fournin kylä vuorelta:

Fournin rannikkoa:

Matkaamme tuli yllättävä keskeytys:

Vähäpuisella saarella varjo on löydettävä sieltä, missä sitä on:


Näillä kavereilla oli selvästi hauskaa!

Retken kohokohta oli tietenkin upea MIAMI PUP, joka löytyi Hrisomilian rannalta:


Itse Hrisomilian kylässä oli melko hiljaista, jopa vähän karmivaa (viitaten pöydällä istuvaan Chuckyn siskoon):


Iltapäivän vietimme alkumatkasta hyväksi havaitulla Elidakin rannalla kirjojen ja uimisen parissa.

Iltasella palasimme Fournin kylään, palautimme skootterin (ja taas jouduttiin maksamaan bensat vuokraamoon - huoltoasema kun on täällä auki vain kello 13:a) ja painelimme syömään "pääkadun" varren tavernaan. Pastitsio (paikallista makaronilaatikkoa), lamb chopsit ja jotain uunissa haudutettua peruna-porkkana-kesäkurpitsasysteemiä huiviin. Nyt on masu täys ja taitaa seuraavaksi sänky kutsua. Aamulla Samos Spirit irtoaa laiturista 7.30 ja me toivottavasti sen mukana. Pitää muistaa laittaa kello soimaan, on nimittäin muuten aamuisin uni maistunut ihan kiitettävästi. Se on tämä ilmasto...

Muistiin merkitsi,
Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti