Tehopäivä

Alkukevennys: eilen tuli kuvattua Pythagorionin satamassa kyltti, jolle olemme useampana iltana naureskelleet. Harmi, ettemme ehtineet tälle varmasti hienolle retkelle, kapteenin tanssiesitys olisi ollut varmasti matkan kohokohta!



Kello on yli yksi (vaikka tämä blogin kello sekoilee...) ja lentsikka irtoaa kentältä kohti Helsinkiä vajaan 12 tunnin kuluttua. Väsyttää ihan vietävästi, joten tässä viimeinen Samos-päivä pikakelauksella.

Ohjelmassa:

- Hurautus aamulla Samos Animal Caren tiloihin keskelle ei mitään, kaatopaikan viereen. Arvokasta työtä tekevät vapaaehtoisvoimin siellä. Nyt hommissa oli kaksikin suomalaista tyttöä. Hollantilaisen Joerin (joka itse tekee duunia 365 päivää vuodessa) perustama paikka siis huolehtii parhaansa mukaan Samoksen kulkukoirista ja -kissoista tai muuten vaan hylätyistä lemmikeistä ja pyrkii löytämään niille uuden kodin. Eniten koiria menee Saksaan, mutta jonkin verran Suomeenkin. Saksaan on perustettu kennel, joka huolehtii sitten eläinten sijoituksesta ko. maassa. Poikkeustapauksissa niitä annetaan yksityishenkilöillekin, mutta taustat ja kotiolot tsekataan tarkasti.

Työntekijät kertoivat tarinoita siitä, kuinka tarhan edestä löytyy lähes joka aamu aitaan kiinni sidottuna koira tai pari. Omistajat eivät kehtaa päivänvalossa koiriaan tarhaan tuoda, syystä tai toisesta. Joskus tosin on kuulemma sattunut niinkin, että joku on tullut ja ilmoittanut, että 12 vuotta perheessä ollut koira on alkanut nyt vähän kyllästyttää ja että voisiko sen vaihtaa johonkin muuhun. Pahin tarina kertoi (kuvien kera) koirasta, jolle omistaja oli pentuna laittanut kettinkikaulapannan ja hylännyt koiran sitten jonnekin. Koira oli tietysti ajan myötä siitä sitten kasvanut ja kettinki oli painunut kaulan sisään. Tämän koiran olivat myös vapaaehtoisesti Animal Caressa vierailevat eläinlääkärit saaneet pelastettua. Kaikilla haukuilla ei ole valitettavasti käynyt yhtä hyvä tuuri.

Me emme koiraa kotiin voineet tuoda, mutta muitakin tapoja on auttaa, antaa lahjoitus tms. Lue ehdottomasti lisää: http://www.animalcaresamos.com/. Mm. nämä kaverit etsivät uutta kotia:



Tämä ihana sekarotuinen luppakorva oli meidän suosikki. Parka oli todella ujo ja laiha, mutta ei kuulemma läheskään yhtä laiha kun tarhaan tullessa:





- Animal Care Centeristä kevyempiin tunnelmiin. Täydellisen rannan metsästys jatkui ja pitkän huonokuntoisen hiekkatien päästä löytyi Livadaki Beach. Kreikkalaiset ei muuten harrasta turhia opasteita, autolla liikkuminen on yhtä arpomista. No, perille löydettiin ja paikkahan oli melkein paratiisi: hienoa hiekkaa, ilmaiset aurinkotuolit, baari, musiikkia, "vesitennismailoja" (no mikskä niitä sanotaan muka?) ja kajakkeja. Kaikkia kokeiltiin. Kivaa oli. Vatsa paloi.



- Syömään mentiin suht aikaisin eli jo klo 19 jotta ehdittiin ajamaan Mytiliniin, jossa oli tosi kiva ulkoilmaelokuvateatteri. Leffahan oli suorastaan Oscarin arvoinen "Night at the Museum 2" :-D, pääosassa aina yhtä hyvä (ahem) Ben Stiller. No, aivot narikkaan ja tunnelmasta nauttimaan. Tarjolla oli leffan lisäksi ex-tempore -lämmittelyesitys, josta huolehti kolme kissanpentua, sekä donitseja on the house!




(Laura löysi kamerasta supermakron:)



Reissueerot, kuten Katja meidät eilen nimesi, kiittävät ja kumartavat. Toivottavasti edes joku on jaksanut näitä sepostuksia lukea. Ainakin jäävät muistoksi itselle. Until next time!

Toni & Laura

Extreme Survivor

Tänään painuttiin vuokra-auton turvin kartottamaan Samoksen saloja. Ensimmäisenä matkan varrelle sattui Potamin vesiputoukset, jotka olivat osuneet jo aiemmin silmään jostain matkaoppaasta. Täällä päästiinkiin sitten lopulta melkoisiin Survivor-fiiliksiin.

Ensin käppäiltiin semmonen 10 minuuttia pienen purosen vierustaa, jonka jälkeen saavuttiin kohtaan, jossa tie haaraantuu. Puro jatkuu eteenpäin, mutta menee korkeitten kallionseinämien väliin, eli kuivalla maalla ei enää pysty käppäilemään. Kaiken lisäksi puro myös syvenee huomattavasti, ihan kainaloita myöten siellä välillä mentiin. Tämä tie oli tosin tähän suuntaan kuljettaessa pelkkä umpikuja, joka päättyy muutaman metrin korkuiselle vesiputoukselle. Toinen vaihtoehto oli lähteä kapuamaan ylös todella jyrkkiä ja kummallisesti rakennettuja portaita ylhäällä olevalle ravintolalle, josta sitten portaat jatkuivat takaisin alas, jossa odotti varsinaisen vesiputousreitin alku.

Viimeistään tässä kohtaa kannatti heittää ylimääräiset vaatteet, reput, laukut ja erityisesti elektroniset laitteet poies, koska uimahommiksi meni, jos mieli päästä pidemmälle. Kahlattiin, uitiin, rämmittiin ja kavuttiinpa myös suht vaarallisen oloista kallionseinämääkin puuhun kiinnitetyn köyden avulla. Mentiin etiäpäin ehkä joku 20 min, ennenkuin käännyttiin takas. Putoukset jäivät melko vaatimattomiksi (korkein ehkä nelisen metriä), mutta muuten kyllä älyttömän hauska kokemus!

Laura lähti takaisin autolle portaita pitkin, minä taas päätin mennä sitä alussa mainittua vesireittiä pitkin, joka tähän suuntaan kuljettaessa osoittautui jotenkuten mahdolliseksi kulkea läpi. Ensin menin useamman metrin korkuista pystysuoraa vesiputousta köyden avulla alas, nirhaisin tuossa hommassa myös kyynärpääni. Seuraavaksi tulin n. 3 metrin korkuisen putouksen yläpäähän. Putous meni kuitenkin sen verran kinkkisesti kallioiden välistä ja tämän jälkeen vielä vajaan metrin pituisen ikävän liukkaan kielekkeen päältä, että minä totesin jatkamisen ellei mahdottomaksi, niin ainakin melko vaaralliseksi. Sekunti sen jälkeen, kun päätin kääntyä takaisin, sydän skippasi yhden lyönnin ja tajusin toisessa suunnassa odottavan sen pystysuoran vesiputouksen, jota pitkin just äsken teloin itteni alas. Sitä putousta ei ollut kyllä pienintäkään mahdollisuutta päästä takaisin ylöspäin... olin siis jokseenkin loukussa. Hetken rohkeutta kerättyäni pääsin kuitenkin hyppäämään alas edessä olevasta putouksesta itseäni enempiä telomatta (vaikka toisesta suunnasta putouksen alle kahlanneet kanssaturistit olivat sitä mieltä, että hyppääminen ei tule onnistumaan..). Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta meinas kyllä kieltämättä vähän paniikkia pukata siinä kahden hengenvaarallisen putouksen välimaastossa...

Pahoittelen tätä suht pitkää sepustusta, mutta halusin jakaa tämän traumaattisen kokemuksen kanssanne mahdollisimman yksityiskohtaisesti :)

Mitään kuvamateriaalia noista extremehommista Potamissa ei valitettavasti saatu, koska tosiaa olosuhteet olivat hieman liian märät. Jokunen turisti siellä syvimmissäkin paikoissa kynti etiäpäin kädet ylhäällä digikameraa pidellen, mutta kovin kallista kapistusta en itse tonne lähtis kyllä viemään, pahimmanlaatuisen kosteusvaurion riski kun on erittäin suuri. Kastoont!

Tässä kuitenkin joitain otoksia paikan päältä:







Menopelimme tämän ja huomisen ajan:



Illemmalla pistäydyttiin vielä pikkuruisessa Manolatesin kylässä syömässä ja ihailemassa paikallisten kädenjälkeä usemmassa pikkuliikkeessä sympaattisten kuppien, kippojen, korujen ja taulujen muodossa.





Lopuksi, ennen illan bloggaussessiota, pulahdus lähitienoon Psili Ammos-rannalla. Jostain syystä lähes jokaiselta Kreikan saarelta tuntuu löytyvän samanniminen biitsi, mitä lie tuo nimi tarkoittanee...





-T

Back to Pythagorio

Takaisin lihapullalandiassa. Tai no, ei nyt ihan, mutta Samoksen Pythagorion tuntuu olevan tällä hetkellä täpötäynnä suomalaisia. Ei siinä mitään, ihan normi-finskituristejahan tässä ollaan itsekin, mutta puolentoista viikon pienemmillä saarilla oleilun jälkeen ei välttämättä ole positiivista vaihtelua mennä ravintolaan, jossa istuu tasan 0 kreikkalaista ja niistä ulkomaalaisistakin vähintään 50 % on ulkonäön perusteella varmasti Suomesta. Niin, ja jossa listalla on "International specialities" -otsikon alla kaikkea schnitzelistä pizzaan.

Toisaalta oli kiva palata Remezzo-hotelliin. Kaikista kuudesta paikasta, jossa tän reissun aikana on yövytty, Remezzo oli kuitenkin se kivoin. Tässä ihana Remezzon huoneemme, kun se vielä ei ollut yksi iso kaaos (jota se siis oli noin minuutti tämän kuvan ottamisen jälkeen - rinkan kanssa reissaamisessa on se paha, että kaikki pitää purkaa levälleen ku jotain tarvii sieltä pohjalta):



Majoituksista puheenollen: tänä aamuna oli varsinainen jännityslähtö Fournilta laivalle, joka lähti 7.30. Pitkä tarina lyhyesti (jälkihuomautus: tai siis niin lyhyesti kuin sen pystyy kertomaan): Fournin asumuksemme Bilios Resortin nettisivuilla mainostetaan, että "We provide a bottle of wine, mineral water, fruit, coffee, tea and the ingredients for a delicious breakfast daily." No, paikan kanssa käymässäni kirjeenvaihdossa oli sitten todettu vähän vaatimattomammin, että "The price of each room is 45 euro per night without breakfast but other supplies such as bottles of wine, mineral water, fruite juice." Ja totuus oli se, että jääkaapissamme odotti yksi purkki ihan hirveen makuista kirsikkamehua. Ei viiniä, ei mineraalivettä. Koska kyseessä ei ollut mikään hotelli, ei paikassa ollut respaa tai mitään, mistä asiasta olisi voinut tiedustella. Meillä ei ollut myöskään aavistustakaan, minne majoituksen voi ylipäänsä maksaa. Pelkkää kreikkaa puhuva täti joka meidät saatteli toissapäivänä huoneeseen katosi sen sileän tien ja sen jälkeen emme henkilökuntaa nähneet.

Eli tänä aamuna olimme seitsemän jälkeen valmiita lähtemään ja mietimme, että mitäs nyt: majoitus maksamatta ja luvattuja viinejä ja vesiä ei edelleenkään missään. Päätimme, että samalla mitalla takaisin sitten: jos meille ei tarjota sitä, mitä luvattiin, niin emme mekään majoituksesta täyttä hintaa maksa. Koska missään ei ollut kuitenkaan ketään, kenelle asiasta olisi voinut reklamoida/ilmoittaa, niin käytimme Lonely Planetin hienoa kreikka-sanastoa hyödyksi ja kirjoitimme varausvahvistukseemme (jossa siis viinit ja vedet oli englanniksi käydyssä kirjeenvaihdossa mainittu) kreikaksi sanat : "Viini" "Vesi" "Ei" ja "Missä?" :-) Jätimme ko. lapun ja sovitun 90 euron sijaan 80 e sängylle ja painuimme laivaan.

Laivan ollessa vielä laiturissa sitten huomattiin, että meidät mestoille saatellut täti tuli ehkä klo 7.28 Bilios Resortille, varmaan tsekkaamaan huoneemme. Odotimme (tai ainakin minä pelkäsin!) että täti juoksee raivona laivaan ja karjuu kreikaksi, että "nyt se maksamatta jäänyt kymppi tänne!", mutta eipä täti tullut ja laivakin lähti melkein heti. Helpoituksen huokaus. Kyllä ois ärsyttäny, jos ois jättäny täyden hinnan! Säästö se on pienikin säästö ja oppivatpa olemaan (ja pitämään sen mitä lupaavat). :-D

Laivamatka meni vähemmällä merenkäynnillä kuin tullessa, mutta alkumatkasta tuuli oli vielä aika kova, ehkä vähän viileäkin. Tää nyt sentään oli jo vähän liioittelua, heh (Tonin kommentti: "Mä nukuin tuossa!"):



Nyt siis Pythagorionissa nettikahvilassa, jossa kahvilatoiminnan ohella pyörii ihan tommonen ammattimainen nettipalveluja tarjoava firma: sisällä on varmaan 20 konetta ja lisäksi langaton yhteys. Antavat kertakäyttöisen koodin, jolla voi sitten maksetun ajan verran surffata, tuntiveloituksella. Muuten hyvä heille, mutta me molemmat surffataan (minä Macilla, Toni iPhonella) tällä hetkellä samalta alueelta löytyvässä maksuttomassa ja lukitsemattomassa verkossa. Loistobisnes näillä!

Huomenna ja ylihuomenna vuokrataan auto ja koitetaan nähdä Samosta vähän näiden turistikylien ulkopuolelta. Samos on suht iso saari, 476 neliökilometriä ja n. 35.000 asukasta. Luulisi täältä löytyvän muutakin kuin pizzaa ja scnitzeliä. Illaksi palaillaan kuitenkin tänne ja päivitellään kuulumiset (nyt kun tää maksuton langatonkin löytyi...) Hyvät yöt!

L

Fabulous Fourni

Matkamme on jatkunut toiseksi viimeiselle etapille, eli Samoksen ja Ikarian kyljessä olevalle pienelle Fournille. Tänne tulo olikin sitten varsin mielenkiintoinen kokemus. Samos Spirit -laiva keikkui ja kallisteli kovassa tuulessa (se oli kyllä jo myrsky) ihan kauheesti. Istuttiin koko matka kannella. Kaikki ei tajunneet tehdä samaa ja sisältä kuuluikin aina välillä mielenkiintoisia ääniä kun merisairaus iski sisätiloissa kököttelijöihin. Minä varustauduin jo pahimpaan ja laitoin molempien passit kaulapussiin, ihan siltä varalta, jos olisimme molskahtaneet jorpakkoon niin ois ainakin jo...

MITÄS HLEVETTIÄ?!? Nettikahvilan kajareista pärähti juuri soimaan M.A. Nummista. Hehheh!

Niin, eli jos siis olisimme löytäneet itsemme merestä, niin olisi ainakin ollut passit tallessa.

Samos Spirit ja taakse jäävä Samoksen kaupunki:



Rantauduttiin siis viimein viiden tunnin höykytyksen jälkeen Fournille ja majoituttiin ihan sataman tuntumaan komeasti "Bilios Resortiksi" nimettyyn yhdeksän huoneen "kompleksiin", josta saimme pienen ja hyvin yksinkertaisen, mutta mukavan huoneen. Sänky on kyllä Tonille noin metrin liian lyhyt. :-) Satamasta huoneeseen meidät saatteli talon emäntä, joka ei puhunut sanan sanaa englantia, mutta iloisesti ja innokkaasti kyllä puhui meille kreikkaa. Ei tajuttu mitään. Sanaakaan. Yritettiin esim. kysyä, että missäs vaiheessa me tää huone maksetaan ja kenelle, mutta vastaus tuli kreikaksi. Ollaan siis huomenaamulla lähdössä klo 7.30 laivalla takaisin Samokselle, eikä hajuakaan, miten maksupuoli hoidetaan. No, kai me jätetään 90 euroa näistä kahdesta yöstä sitten tyynylle tai jotain...

Muutama näkymä huoneesta ja huoneen ulkopuolella olevalta toiselta terassilta:


Ja autenttinen kreikkalainen pappa!

Samos Spirit jäi satamaan odottamaan seuraavan aamun lähtöä:

Kun illalla ottaa hilpeenä khaljaa...

...niin aamulla makaa kalpeena hiljaa. Tai no, pääsihän tuo aamiaispöytään asti. Eikä oikeesti ees ottanu ku pari kaljaa. Väsy kai vaan:


Vuokrattiin vaihteeksi skootteri kun mietittiin, että sen verran tuskainen oli merimatka tänne ollut, ettei voida viettää tätä ainoaa Fourni-päivää kylän rannassa löhöten. Lähdettiin siis ajelemaan, ensin Fournin kylästä etelään, josta bongattiinkin pari potentiaalista rantaa, joihin päätettiin palata myöhemmin päivällä. Sitten hurautettiin n. 16 km kylästä pohjoiseen saaren ainoaan toiseen kylään, Hrisomiliaan. Sinne vei vielä muutama vuosi sitten pelkkä hiekkatie, mutta nyt tie oli hienosti asfaltoitu.

Fournin kylä vuorelta:

Fournin rannikkoa:

Matkaamme tuli yllättävä keskeytys:

Vähäpuisella saarella varjo on löydettävä sieltä, missä sitä on:


Näillä kavereilla oli selvästi hauskaa!

Retken kohokohta oli tietenkin upea MIAMI PUP, joka löytyi Hrisomilian rannalta:


Itse Hrisomilian kylässä oli melko hiljaista, jopa vähän karmivaa (viitaten pöydällä istuvaan Chuckyn siskoon):


Iltapäivän vietimme alkumatkasta hyväksi havaitulla Elidakin rannalla kirjojen ja uimisen parissa.

Iltasella palasimme Fournin kylään, palautimme skootterin (ja taas jouduttiin maksamaan bensat vuokraamoon - huoltoasema kun on täällä auki vain kello 13:a) ja painelimme syömään "pääkadun" varren tavernaan. Pastitsio (paikallista makaronilaatikkoa), lamb chopsit ja jotain uunissa haudutettua peruna-porkkana-kesäkurpitsasysteemiä huiviin. Nyt on masu täys ja taitaa seuraavaksi sänky kutsua. Aamulla Samos Spirit irtoaa laiturista 7.30 ja me toivottavasti sen mukana. Pitää muistaa laittaa kello soimaan, on nimittäin muuten aamuisin uni maistunut ihan kiitettävästi. Se on tämä ilmasto...

Muistiin merkitsi,
Laura

Tuulisessa Samoksen kaupungissa

Noniin, olemme IHME JA KUMMA KYLLÄ hengissä ja istuskellaan aamiaisella Samoksen kaupungissa, joka myös Vathi-nimellä tunnetaan. Paikka on Pythagorioniin verrattuna iso ja hyvin kreikkalainen. Tuntee jopa olevansa ihan kaupungissa eikä missään turistikylässä.

Eilen aamulla herättiin Patmoksella aikamoiseen tuulen tuiverrukseen. Parvekkeen pöydän vahakangas lenteli jossain pitkin lattioita. Pyykit oli onneksi otettu sisään edellisenä iltana, eivät nimittäin välttämättä olisi enää siinä narulla roikkuneet. Toni lähti selvittämään Nissos Nissoksen korjaustilannetta ja minä jäin tekemään aamiaista ja pakkaamaan.

Matkatoimistossa tiesivät kertoa, että Nissos Nissos (eli siis M/S Nissos Kalymnos) tulee takaisin liikenteeseen vielä saman päivän aikana. Aikaa eivät osanneet kertoa, vaan käskivät tulla takaisin klo 10.30, jolloin aika olisi kuulemma tiedossa. No, pakattiin kamat, rinkka selkään ja satamaan - siltä varalta, että laiva tulisikin ajallaan eli 10.50. Olisi pitänyt muistaa, että ollaan Kreikassa: klo 10.30 meille kerrottiin, että "come back in 20 minutes, then we know". Vielä kerran aikaa lykättiin, kunnes joskus klo 11.30 saatiin tieto, että laiva tulee klo 15. Meillä oli (onneksi) loppuunmyydyn kantosiipialuksen liput hallussa ja päätettiin, että ei luovuta niistä ennenkuin nähdään Nissos Nissos laiturissa. Hyvä ettei luovuttu: noin klo 14 käytiin varmistamassa, että tuleehan se laiva nyt. Saimme uuden tiedon: botski on lähtenyt myöhässä Kalymnokselta ja tulee n. klo 17, samaan aikaan siis kuin kantosiipialus Venus 1:sen oli määrä saapua. Tuolloin päätimme jo, että mennään nopeammalla kantosiivellä, vaikka onkin reippaasti kalliimpi. Ei jotenkin ollut enää fiilistä tuntien odottelun jälkeen istua tunteja hitaassa laivassa. Odottelimme Venus 1:stä aika monen muun kanssa, juttelin mm. yhden ruotsalaisen pariskunnan kanssa, joilla oli tuossa vaiheessa liput jo molempiin laivoihin, varmuuden vuoksi.

Klo 17 ei näkynyt Nissos Nissosta, eikä myöskään Venus 1:stä. N. 17.20 vihdoin horisonttiin ilmestyi kantosiipi, Nissoksesta ei tietoakaan. Venus 1 rantautui ja hyppäsimme siihen. Nissoksen senhetkinen arvioitu lähtöaika oli 18.10 ja rannalle jäivät odottamaan ne, jotka eivät olleet edellisenä päivänä tajunneet ostaa lippua kantosiipialukseen... Ei siis tietoa, tuliko lautta ikinä.

Venus 1:sen matka Samoksen Pythagorioniin olikin sitten yhtä rytyytystä. Ikivanha alus paukkui ja pomppi niin, etttä olin satavarma, että tässä on nyt se viimeinen matka käsillä. Kuvista ei ehkä saa parasta mahdollista käsitystä säästä, mutta hemmetinmoinen tuuli ja korkeat aallot oli. Tuijotin koko tunnin tiiviisti horisonttia eikä onneksi tullut paha olo. Laivaemäntä jakoi kyllä oksennuspusseja ja vessa oli ahkerassa käytössä.




Hämmästyksekseni neuvostovalmisteinen (näin epäilen ja olin Island Hopping -kirjasta lukevinani) paatti pääsi ehjänä Pythagorioniin.




Meidän piti vielä illan päätteeksi päästä Pythagorionista tänne Samos Towniin, joten eikun bussia odottamaan. Saatiinkin odottaa melkein tunti Pythagorionin suurella "bussiasemalla" = neljä penkkiä jalkakäytävällä. Matkan varrella oli matkatoimisto, joten ostettiin valmiiksi liput Fournille.

Bussimatka kesti about vartin. Samos Towniin tullessamme aurinko oli juuri laskemassa. Hotelli Artemis oli suht helppo löytää, vaikka sisäänkäynti olikin melko vaatimaton:


Heh, ja huone... vau!! Parasta E-luokkaa:


Kylläpä tuolla nyt yhden yön nukkui, mutta esim. suihkua ei viitsitty käyttää. :-D Hotellin omistajasetä Kostas oli ehkä 80-vuotias ja oli isännöinyt Artemis-hotelliaan vuodesta 1970. Pienen respan seinät olivat täynnä kuvia hieman nuoremmasta Kostaksesta ja ystävistään, monen vuosikymmenen ajalta. Oikeastaan aika sympaattista.

Illalla käytiin syömässä Kostaksen suosittelemassa Kotopoulo-ravintolassa. Kostas piirsi meille myös hienon kartan, miten löytäisimme paikan:


Pitää myöntää, että vaikka kartta olikin tarkka ja hyvin yksityiskohtainen, niin muutamalta (ehkä viideltä) paikalliselta piti silti kysyä, ennenkuin löysimme perille. Vinkki: Kreikassa on hyvä osata edes jotenkuten kreikan aakkoset:


Tänään ulos tsekatessa Kostas oli varsin puheliaalla tuulella ja puhuimmekin mm. avioerojen määrästä Suomessa ja Kreikassa sekä laptopien hinnoista. Kostas myös hämmästeli Tonin puhelinta, josta näki KARTAN! Aikamoista!

Nyt tosiaan aamiaisella Samos Townin Pythagorionin aukiolla. Tunnin päästä lähtee laiva Fournille - siis jos lähtee, tuuli on melkoinen edelleen. Jos ei lähde, niin pitää ottaa käyttöön suunnitelma B (jota siis ei vielä ole...)

Fournilla tuskin on nettikahvilaa. Jos ei, niin bloggaillaan viimeistään torstaina 16.7., jolloin palailemme Pythagorioniin lopuiksi kolmeksi päivää ennen kotimatkaa.

Nyt satamaan tsekkaamaan, onko meillä kyyti.

Laura

Ps. Pikku kisu ei varmaan ollut myytävänä, mutta söpö se oli silti: