sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Fetaa ja rintakarvoja

γεια!

Heti ensinnä pitää kiittää Rikhardia blogimme kekseliään nimen alkuperäisenä isänä. ευχαριστώ siis! Samanniminen loistava kokoelmalevy kenties nimittäin vaikutti aikanaan alitajuisesti päätökseen lähteä tällekin matkalle.

Terveiset siis Samokselta, jonne Finskin sinivalkoisin lomalentosiivin saavuimme puoliltapäivin. Pettymys oli suuri kun koneessa ei edes taputettu laskeutuessa - vaikka laskeutuminen itsessään oli aika hurja. Onneksi allekirjoittanut oli jostain netistä lukenut etukäteen, että kone tekee Samokselle kentälle saavuttaessa melko mielenkiintoisen tiukan käännöksen oikealle juuri ennen maahan tuloa. Oisin nimittäin muuten saanut sydärin siinä vaiheessa kun siipi suunnilleen viisti maata. Kiitorata on myös tosi lyhyt, joten siinä sai Boeing jarruttaa ihan tosissaan, ettei oltu jorpakossa.

Koskapa koneellinen oli täynnä finnmatkalaisia, päätimme napata taksin kentältä hotellille, jotta pääsisimme tsekkaamaan hotelliin sisään ennen isoa turstilaumaa. Tämä kävikin sutjakkaasti ja noin parinkymmenen minuutin päästä laskeutumisesta olimme jo Remezzo-hotellissa Vangeliksen ja Lian vieraina. Saimme toisen hotellin kahdesta kattoterassilla olevasta huoneesta. Näkymät ovat aika mahtavat:




Rinkka auki, rantakamat reppuun ja beachille. Pythagorionissa, jossa siis majailemme, on kaksi rantaa ihan tässä kylänraitin tuntumassa: me suuntasimme Rematakille. Merileijona:



Itsehän en siis veteen vielä uskaltanut... :-D. Tämän pakollisen playa de playa -keikan jälkeen lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Olin jo kotona kerännyt listan ravintelivinkkejä ja eksyimmekin Palladion nimiseen paikkaan ja tilasimme (varmuuden vuoksi oikein listalta sormella osoittaen) Pita Gyrokset höystettynä kreikkalaisella salaatilla ja tsatsikilla - tai niin ainakin luulimme:



Ei siinä mitään: ruoka oli sinänsä hyvää ja riittoisaa. Ihmettelimme vaan, kun Pita Gyros yleensä on semmoinen leipärulla, jonne nuo kaikki lautasella näkyvät ainesosat on ängetty. No, ajattelimme, että täällä on sitten vähän toisenlainen... kunnes tarjoilija kiikutti pöytään laskun. Pita Gyrosten sijaan meiltä olikin laskutettu Gyros Platet, jotka hinnaltaan olivatkin reilusti yli tuplan Pita Gyroksiin nähden. Vähän aikaa pohdiskeltuamme päätimme, että turstia ei kyllä noin vaan huijata ja kutsuimme tarjoilijan pöytään. Siitä alkoikin show: tarjoilija tiesi ilmiselvästi, mikä oli asiamme, sillä pöytään tulikin tarjoilijan sijaan ilmeisesti paikan manageri. Totesimme, että tilasimme kyllä Pita Gyrokset, emme näitä tuplahintaisia Gyros Plateja, johon kommentti: "The chef made a mistake, he (osoittaa tarjoilijaa) brought you Gyros plate, you ate it!" Olimme HIEMAN hämmästyneitä ja sanoimme, että meiltäkös nämä kokin virheet laskutetaan, että mistäs me tiedetään, miltä TEIDÄN pitagyrokset näyttää, "kun ollaan ekaa päivää Kreikassa". Kyllähän me tosiaan vähän ihmeteltiin, mutta... No, herra manageri sitten vihaisena kirjoitti uuden laskun ja poistuimme paikalta melko pikaiseen. Perkkules, näin sitä viatonta turistia yritetään heti ekassa etelän paikassa huijata! Saatiinpa ainakin mahat täyteen edullisesti! :-)

Tuon satsin jälkeen maistuikin uni ja hups, siesta venyikin kolmetuntiseksi. Tässä sitä ollaan satamassa kirjoittelemassa blogia. Nälkä ei ole vieläkään, mutta jos sitä jotain pientä meze-osastoa kuitenkin lähtis katsastamaan.

Huomenna jatkuu matka Lerokselle klo 14.30 lähtevällä Nissos Kalymnos -lautalla. Tikettejä ei vielä ole, kun kaikki lipputoimistot olivat päivällä kiinni. Meillä ei ole aavistustakaan, kuinka usein pääsemme jatkossa päivittämään blogia: täällä Pythagorionissa oli parikin nettikahvilaa, mutta tästä eteenpäin olemme seuraavan viikon pienemmillä saarilla, reittinämme Samos - Leros - Lipsi - Patmos - Samos (1 yö) - Fourni - Samos (3 yötä). Palaamme siis kun tilaisuus tarjoutuu!

Muutama kuva vielä loppuun:

Pieni vene:


Ja vähän isompi vene:


Kesämies:


Nörttimies:


Nonni.

T: Laura (kirjoitti) ja Toni (komppasi)

2 kommenttia:

  1. Jes hyvä L&T !!! Mukava lukea Teidän Kreikan meri, meri Kreikan-seikkailuista! Itse ei-niin-kokeneena Kreikan kävijänä (Santorini ja Korfu) kiinnostaa myös muutkin saaret ja niiden meno. Mutta varmaan aika samanhenkistähän siellä varmaan on joka paikassa. Mut tsemppiä ja naattikaa lomasta! ps. Ja Tontsa, se Cashstore luuri kiinni NAU ;)

    T: Pale

    VastaaPoista
  2. Lukaisin koko blogin. Teillä näyttää olevan melkosmoisen hauskaa menoa. Jatkakaa samaan tahtiin ! Toivottavasti nähdään edes ohimennen jossain ennen kuin syksy saa.

    Terveisiä Gotlannista. F-bookissa on muutama kuva.

    Tsaukki Kimmo

    VastaaPoista